Mikro-oppiminen on yksi mahdollisuus tuoda oppimista työn lomaan. Mikro-oppiminen tarkoittaa oppimisen pilkkomista pieniin ja helposti omaksuttaviin osiin. Kaikilla ei välttämättä ole aikaa kolmen tunnin luennolle, mutta vartti voi löytyä työn lomassa. Alla ovat Learning Success Managerien parhaat vinkit ja sudenkuopat onnistuneeseen mikro-opintojen käyttöönottoon organisaatioissa.
1. Viestintäkampanjat ja viikon vinkit
Erilaiset viestintäkampanjat ovat olleen parhaita keinoja tukea työntekijän itsenäistä opiskelua. Esimerkiksi viikon vinkit ovat olleet tehokkaita, koska silloin työntekijä voi itse löytää oman aikansa oppimiselle ja saa samalla reflektointiin apukysymyksiä. Kiireisen arjen keskellä muistuttelu ja viikoittainen viestintä voi tuntua liialta ja turhauttavalta. Olemme kuitenkin kuulleet käyttäjiltä jopa kiitosta silloin, kun asiakkaamme ovat viestineet näkyvästi ja usein. Madaltaaksesi kynnystä, voit myös viestiä sellaisessa paikassa, josta henkilö saa itse muistutukset halutessaan pois päältä.
2. Oppiminen osana arkea
Parhaat tulokset saavutetaan, kun mikro-oppiminen liitetään jo olemassa oleviin rakenteisiin ja tapaamisiin kuten:
- Kahvihetket: Katsotaan lyhyt valmennusvideo ja keskustellaan aiheesta.
- Viikkokokoukset: Pidennetään kokousta 15–30 minuutilla ja katsotaan valmennus heti kokouksen alussa.
- Koulutustilaisuudet: Mikro-oppimista voidaan sisällyttää laajempiin koulutuskokonaisuuksiin esimerkiksi välitehtävien tai yhteisen pohdinnan tukena.
3. Oppiminen strategian ja arvojen tukena
Yhä useampi asiakkaamme hyödyntää mikro-opintoja strategian tai arvojen viestinnässä sekä jalkauttamisessa. Me Academy of Brainillä autamme etsimään hyödyllisiä sisältöjä tärkeisiin arvoihin tai strategisiin tavoitteisiin. Linkittämällä sisältöjä näihin teemoihin ja tuomalla ne esimerkiksi intraan tai oppimisalustalle näkyviin, on strategia (tai arvot) taas lähempänä työntekijää ja näkyvämpi osa tämän arkea
Säännöllisyys on avainasemassa. Yksi kokeilu ei riitä – oppiminen on jatkuva prosessi.
Yleiset haasteet ja ratkaisut
1. ”Ei toiminut kerran kokeiltuna”
Oppiminen ei tapahdu yhdessä yössä. Parhaiden oppimisen mallien löytäminen vaatii epäonnistumisia ja oivalluksia, sekä puhtia yrittää uudelleen. Samoin on mikro-oppimisen kanssa, se vaatii toistoa ja käytännön soveltamista, jotta siitä tulee osa työarjen rutiinia. Oppiminen on iteratiivinen prosessi ja se on sitä, että opetellaan ja opitaan. Minkä tahansa uuden asian oppiminen vaatii toistoa.
2. Osaamisen johtamisen tehottomuus tai vastuunjaon puute
Osaamisen johtamisen ja sen onnistumisen kannalta HR voi tukea tiedon levittämistä, mutta vastuu oppimisesta ei voi olla vain yhdellä henkilöllä organisaatiossa – sen tulee olla koko organisaation yhteinen ponnistus. Osaamista pitää johtaa ylimmältä johdolta yksilötasolle asti. Jokaisen omaa osaamista johtaa työntekijä itse, kollegat, esihenkilöt ja johtoryhmät. Parhaimmillaan mikro-oppiminen tukee organisaation strategisten tavoitteiden saavuttamista.