Fasilitointi -valmennuspaketti

Hyvät fasilitointitaidot lisäävät kokousten tuloksellisuutta

Käytämme merkittävän osan työajastamme kokouksiin

Toimistotyöntekijät viettävät merkittävän osan työajastaan kokouksissa. Tutkimuksissa tämä vaihtelee 20–50 % välillä. Kokouksilla on suuri merkitys, sillä ne ovat erinomainen mahdollisuus keskustella ja harrastaa vuoropuhelua, jossa jaetaan tietoa, päätetään asioista ja sovitaan asioiden toteuttamisesta.

Kokouksissa päätetyt asiat jäävät kuitenkin usein toteuttamatta. Tämä näkyy tutkimuksissa jopa niin hurjina lukuina kuin 50–67 %. Tämä johtuu usein epäselvästä vastuuttamisesta, jatkotoimien puutteesta tai siitä, että kokouksissa jää määrittelemättä seuraavat askeleet. Parannusta voidaan saavuttaa keskittymällä päätöksenteon selkeyteen, vastuuhenkilöiden nimeämiseen ja konkreettisiin jatkotoimiin sitouttamiseen. Eli juuri niitä asioita, joihin voidaan fasilitoinnilla tehokkaasti vaikuttaa.

Miten kehität henkilöstösi fasilitointitaitoja

Miten sitten fasilitointitaitoja tulisi kehittää? Fasilitointitaitojen kehittäminen vaatii koulutusta, harjoitusta ja kannustusta.  

Perusta luodaan oppimalla fasilitoinnin perusteet. Tällöin perehdytään niin läsnäkokousten kuin etäkokousten perusteisiin, ottaen haltuun laaja fasilitoinnin työkalupakki ja parhaimmat käytännöt. Tässä vaiheessa on hyvä reflektoida aktiivisesti niin yksin kuin yhdessä työkavereiden kanssa sitä, missä tilanteissa fasilitointitaitoja voitaisiin käyttää.  

Fasilitoinnissa on kyse yhdessä oppimisesta ja kokemuksellisesta tekemisestä. Kun perusopit on käyty läpi valmennusten avulla, on aika harjoittaa fasilitointitaitoja niissä tilanteissa, jotka itsereflektion ja jaetun reflektion kautta nähtiin sopiviksi. Harjoittelun myötä valmennusten työkalut ja käytännöt asettuvat organisaationne tekemisen kulttuuriin. Käyttöön siis valikoituu  organisaatiollenne sopivat tilanne- ja tavoitekohtaiset fasilitointitavat.  

Fasilitoinnin muodostaminen tavaksi vaatii myös kannustusta. Henkilöstöön tulee valaa rohkeaa asennetta, jonka ytimessä toimii halu oppia ja kokeilla. Kokeilujen lomassa kannustetaan, kiitetään ja opitaan. Onnistumiset alkavat luoda tapoja, jotka tuovat kokousten sujuvuuden ja käytäntöjen kautta uutta tuottavuutta. Pian henkilöstö huomaa, että näitä taitoja voisi kokeilla myös muissa tilanteissa ja testaaminen laajentuminen eri konteksteihin. Asiantuntijoiden ja esihenkilöiden mielissä fasilitoinnin mystisyys vähenee. Henkilöstö alkaa ymmärtää, että fasilitoinnin ei tarvitse olla raskasta ja siihen pystyy loppujen lopuksi kuka tahansa, jolla on vain perustaidot hallussa sekä tahto hyödyntää niitä. Näin ollaan merkittävän työkulttuurin mullistuksen äärellä.

Miksi fasilitointikykyyn kannattaa panostaa?

Fasilitointi on modernin työelämän mahdollistaja. Nykytyöelämä tarjoaa jatkuvalla syötöllä tilanteita, joissa fasilitoinnista olisi hyötyä. Voit fasilitoida esimerkiksi strategiaa, muutosta, tiimejä, yhteistyötä osastojen välillä, innovoida uusia tuotteita, parantaa palveluita, ratkaista konflikteja – lista on loputon. 

Fasilitoinnin avulla saatte yllä mainittuihin tilanteisiin sujuvuutta, varmistatte kaikkien äänen kuuluvuuden ja säästätte aikaa. Tärkeimpänä tuloksena on kuitenkin se, että suunnitelmat ja päätökset etenevät paremmalla onnistumisprosentilla käytäntöön.

Fasilitointi -valmennuspaketti

Fasilitointi -valmennuspaketti tuo aitoa muutosta kokousten tuottavuuteen

Fasilitointi -valmennuspaketti on suunniteltu tuomaan aitoa muutosta asiantuntijoiden ja esihenkilöiden fasilitointikykyyn. Kehitämme fasilitointitaitoja tutkitun tiedon, mikro-oppimisen ja reflektion keinoin:    

  • Valmennussisältöjen pohjautuessa tutkittuun tietoon, voit olla varma oppien vaikuttavuudesta. 
  • Mikro-oppimiseen perustuvat sisällöt saa jopa kiireisimpään kalenteriin. 
  • Reflektointi vie opit käytäntöön – henkilöstösi pohtii itsereflektion ja jaetun reflektion avulla mitä tunteita valmennukset herättävät heissä, mitä taidot merkitsevät heille, missä niitä voitaisiin käyttää ja miten taidot tuodaan onnistuneesti omaan työhön.   

Näin syntyy aitoa muutosta – henkilöstösi hyödyntää fasilitointia useammin ja tuloksekkaammin. Tämä näkyy kokousten parempana tuottavuutena ja kokouksessa tehtyjen suunnitelmien kasvavina onnistumisprosentteina. 

Fasilitointi -valmennuspaketti tarjoaa esihenkilöiden ja asiantuntijoiden tarvitsemat fasilitoinnin työkalut

Fasilitointi -valmennuspaketti on suunniteltu fasilitointia aloitteleville sekä fasilitoinnista kiinnostuneille. Se tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja ryhmäprosessien tehokkaaseen ohjaamiseen erilaisissa työympäristöissä ja -tilanteissa. Oli kyseessä sitten live- tai etätyöskentely, Fasilitointi -valmennuspaketti auttaa nostamaan fasilitointikyvyn uudelle tasolle ja tukemaan tiimin parasta mahdollista suoritusta.

Valmennuspaketti sisältää seuraavat valmennukset

  • Onnistu fasilitoinnissa 

  • Fasilitoi etänä 

  • Opitaan yhdessä 

  • Esihenkilön Academy of Brain – kehitä tiimin osaamista 

  • Valmentavan johtamisen perusajatukset.

Valmennettua työyhteisöä
Opiskeltua mikro-opintoa
Maata
NPS

Testaa Fasilitointi -valmennuspakettia ilmaiseksi

Käyttäjäpalautteita valmennuspaketin valmennuksista

”Hyvä kurssi, pajon hyviä käyttötapauksia kerrottu selvästi auki.”

”Kurssilla käytiin hienosti läpi fasilitointimenetelmien perusperiaatteet ja yleinen ajattelutapa ja opetettiin useita menetelmiä käytännön esimerkkien avulla, miten niitä kannattaa soveltaa todellisissa työtilanteissa.”

”Hyvä tiivis paketti, joka kokosi etäfasilitoinnin perusteet yhteen. Osa oli jo tuttua, mutta myös uusia eväitä tarttui mukaan. Kun näitä lähtee harjoittelemaan niin palaverit kuin erilaisest tilaisuudet tulevat varmasti mielekkäämmiksi kaikille.”

Reflektio on reitti aitoon muutokseen

Ratkaisumme ytimessä on kyky reflektoida – sekä yksilöinä että ryhmänä. Reflektointi ei ole vain yksilötaito; se on jotain, mitä tiimit voivat tehdä yhdessä oppiakseen kokemuksistaan, sopeutuakseen uusiin tilanteisiin ja tukeakseen toisiaan täyden potentiaalinsa saavuttamisessa. Kun tiimit tekevät reflektoinnista säännöllisen tavan, se muuttaa heidän vuorovaikutustaan, ongelmanratkaisuaan ja tapaa, jolla he kehittävät uusia ideoita. Tällä on valtavasti annettavaa yksilö-, tiimi-, osasto- ja organisaation tuloksellisuudelle. 

Valmennuksemme korostavat reflektointitaitoja, koska ne ovat keskeisiä kestävän työelämän rakentamisessa. Ohjaamme asiakkaidemme henkilöstöä käymään merkityksellisiä keskusteluja, kyseenalaistamaan oletuksiaan ja tutkimaan uusia ideoita yhdessä. Tällainen jaettu reflektointi luo vahvempia yhteyksiä ja syvempää ymmärrystä sekä kulttuurin, jossa jatkuva parantaminen on normi. Tämä on tärkeämpää kuin koskaan tekoälyn tullessa yhä aktiivisemmaksi osaksi työelämää.

– Ville Ojanen (Chief Psychologist, Academy of Brain)

Muuta mieltäsi

Academy of Brain muuttaa mielesi käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen perustuvien valmennusten avulla. Verkkovalmennukset kehittävät tärkeimpiä työelämätaitoja, hyvinvointia ja itsensä johtamista. Opit palautumaan ja keskittymään sekä parannat vuorovaikutustaitoja, johtamista ja tapaa toimia määrätietoisesti paineen alla. Sisällöt keskittyvät psykologisten taitojen (soft skills) kehittämiseen. Tässä muutamia esimerkkejä sisällöistämme, jotka ovat kaikki palvelussa käytössäsi:

Hyvinvointi

  • Aikuisen unikoulu
  • Paranna palautumistaitoja
  • Käytännön mindfulnessia
  • Arjen mielenhallinta
  • Painonhallinnan psykologia

Itsensä johtaminen

  • Ajankäytön hallinta
  • Keskittymiskyvyn ABC
  • Muutos haltuun – Kehitä paineensietokykyä
  • Mindset

Esimiestaidot

  • Parempaa palautetta
  • Näin ratkaiset konfliktit
  • Valmentava johtaminen

Yhteistyötaidot

  • Läsnäoleva vuorovaikutus
  • Huipputiimi
  • Psykologinen turvallisuus
  • Digitaalinen vuorovaikutus ja virtuaalitiimit
  • Persoonallisuus työelämässä

 – Academy of Brain, the science of Soft Skills learning