Academy of Brain tarjoaa korkealaatuista oppimissisältöä psykologisten työelämätaitojen kehittämiseen. Takaamme asiakkaidemme tulevaisuuden kestävyyden tarjoamalla sisältöä, joka pohjautuu vankkaan akateemiseen ja ammatilliseen tutkimukseen. Näin lisäämme yrityksesi älyllistä, inhimillistä ja taloudellista arvoa. Työelämätaidoissa loistavat työntekijät ovat voimavara.
Valmennuksemme suunnitellaan, kehitetään ja validoidaan perustuen sekä akateemiseen että ammatilliseen tutkimukseen.
Tiivistämme tutkimustiedon noin viiden minuutin videoihin.
Opittu viedään käytäntöön itsereflektiolla ja jaetulla reflektiolla.
Lisäämme yrityksesi älyllistä, inhimillistä ja taloudellista arvoa.
Perustettu vuonna 2008 aivotutkijan toimesta. Sisältöjämme on käytetty satojen tuhansien työntekijöiden kouluttamiseen 149 maassa.
Yhteneväiset valmennussisällöt suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.
Asiakkaamme käyttävät valmennuksiamme joko omassa oppimisympäristössään tai intrassa.
Asiakaspalvelijat ovat yrityksen tärkeä voimavara, ja heidän hyvinvointinsa on ensiarvoisen tärkeää. Asiakaspalvelijan valmennuspaketti keskittyy vahvistamaan oman työnsä johtamista, palautumista, arjen mielenhallintaa, sekä rakentavaa ja läsnäolevaa vuorovaikutusta.
Luovien alojen menestykseen tarvitaan paljon muutakin kuin pelkkää luovuutta. Luovan alan osaajan paketti keskittyy vahvistamaan luovan alan osaajan kasvun mindsettia, fasilitointitaitoja, oman työn johtamista ja aloitteellisuutta sekä vuorovaikutustaitoja.
Tekninen ala tuo nopeasti muuttuvia tilanteita ja odottamattomia ongelmia, joihin tarvitaan tehokasta reagointia. Stressinhallinta, kyky säilyttää rauhallisuus ja joustavuus ovat siis äärimmäisen tärkeitä. Tiimityötä tekevät tekniset asiantuntijat tarvitsevat lisäksi hyvät tiimitaidot.
Asiantuntijaryhmämme varmistaa, että työelämätaitovalmennukset perustuvat tutkittuun tietoon ja vahvaan asiantuntemukseen.
Tuotantotiimimme vastaa valmennusten oppimismuotoilusta ja mikro-opintojen laadusta.
Laadukas ja toimiva palvelu, hyvät sisällöt, erinomainen asiakaspalvelu. Ajassa kiinni.
Tehy on tarjonnut jäsenilleen useita Academy of Brainin verkkokursseja ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Verkkokurssien vahvuudeksi on koettu se, että niitä voi kuunnella ja suorittaa milloin ja missä vain. Videoiden pituus on koettu riittävän lyhyeksi ja aiheet ajankohtaisiksi.Verkkokurssien sisältö on koettu hyödylliseksi ja yhteistyö Academy of Branin kanssa on sujunut aina mutkattomasti ja apua on saanut tarvittaessa.
Olemme nähneet Hyvä työkaveruus-koulutuksenne sisällön mielenkiintoisena ja laadukkaana. Koulutuksessa on monipuolisesti tosi hyvää asiaa, joista melkein jokaiseen teemaan tekisi mieli tarttua ja syventää harjoitusten muodossa. Oli hienoa kokeilla tämänkaltaista yhteistyötä, jossa saimme nivoa videoiden sisällöt käytäntöön ja harjoituksiin 30 hengen tiimin kanssa. Verkkokurssi + työpajat –kokonaisuus on toiminut hyvin ja sisällöt ovat hyvin tukeneet toisiaan.
AOB on sisällöntuotannossaan tällä hetkellä omasta mielestäni oman alansa avoimien kotimaisten markkinoiden ykkönen.
Erinomaiset sisällöt, erinomainen asiakkaiden kohtaaminen ja palvelu myynnistä seurantaan. Kiitos paljon!
Valitsimme mukaan opintotarjontaamme Academy of Brainin valmennukset, koska ne ovat erittäin ajankohtaisia, ja vahvistavat myös tulevaisuuden työelämätaitoja.
Sisällöt ovat monipuolisia, helposti hyödynnettäviä ja sovellettavissa monenlaisiin valmennustoteutuksiin syventämään, fokusoimaan tai laajentamaan käsiteltäviä teemoja. Vaikuttava kokonaisuus henkilöstön tulevaisuustaitojen kehittämiseksi.
Pysy psykologisten työelämätaitojen aallonharjalla HR-uutiskirjeen avulla – Tiivistämme lukijoillemme olennaisimmat tutkimukset ja tehokkaimmat vinkit.