Mentalisaatio – Pidä mieli mielessä! - Academy of Brain
Sign up

Valmentaja Ville Ojanen 8.6.2018

Kaksi ryhmää sai tehtäväkseen mennä kahvilaan tilaamaan juoman. Ensimmäinen ryhmä pyrki hoitamaan tilauksen mahdollisimman tehokkaasti. Toinen ryhmä kiinnitti erityistä huomiota vuorovaikutukseen tilaamisen yhteydessä. Jälkimmäinen ryhmä koki positiivisen muutoksen hyvinvoinnissaan ja oli tyytyväisempi kokemukseen.

Mentalisaatiolla tarkoitetaan oman ja toisen mielen pitämistä mielessä, erityisesti vuorovaikutuksessa. Mentalisaatio on tapa toimia suhteessa omaan ja toisten mielentiloihin, subjektiiviseen kokemukseen. Se on konkreettinen tapa käyttää mieltään, jolla on arkinen, joka hetkinen vaikutus ihmisen tapaan olla, toimia ja vuorovaikuttaa.

Mentalisaatiosta on kyse, kun tiedät toimivasi eri tavalla silloin, kun olet kutsunut kokouksen koolle, verrattuna tilanteeseen jossa osallistut kutsuttuna ja kykenet käyttämään tätä tietoa ohjaamaan tapaasi toimia tilanteessa. Kykenet esimerkiksi ottamaan vastuuta kutsuttuna, koska tiedät omasta kokemuksesta miltä tuntuu olla koollekutsuja.

Mentalisaatio on myös sitä, että sinulla on mahdollisuus säädellä toimintaasi suhteessa murrosikäiseen lapseen, silloin kun omat reaktiosi ovat hilkulla lähteä lapasesta. Onko viestisi ”Teet niinkuin sanon, aivan sama miltä susta tuntuu” vai aloitatko kysymällä ”Miltä susta tuntuu” ja vastuksen jälkeen päätät, kumpi tapa voisi toimia paremmin ”Okei, teet silti kuten sanon” vai ”Okei, etsitään tähän tilanteeseen toinen ratkaisu”.

Mentalisaatiolla tarkoitetaan osittain samoja asioita kuin käsitteillä mindfulness, tietoisuustaidot tai tunnetaidot. Kyseessä on mielen käytön tapa, josta ajan ja harjoittelun myötä muodostuu yksilön ominaisuus. Näissä taidoissa korostuu yksilön suhde itseensä – ajatuksiin, tunteisiin, kehon kokemuksiin.

Mentalisaatiolla tarkoitetaan paitsi yksilön suhdetta itseensä, erityisesti tämän suhteen vaikutusta siihen miten henkilö toimii vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi mentalisaatio, verrattuna tutumpiin käsitteisiin, ottaa huomioon syyn sille miksi me ihmiset emme toimi näin suhteessa itseemme ja toisiin: oman mielen rajoitteet. Mentalisaatio siis laajentaa tuttuja mielenhallinnan käsitteitä kahteen suuntaan: toisiin ihmisiin ja oman mielen rajoihin.

Mielen rajoitteet liittyvät minuuden kokemukseen. Olemme yksilöllisesti elämän kokevia olentoja. Maailma ja toiset ihmiset haastavat minuuden: ihmisiöllä on erilaisia ajatuksia, arvoja, tarpeita ja tavoitteita. Usein ne ovat ristiriidassa omieni kanssa.

Minuus kokee myös jatkuvaa stressiä suhteessa kaikkeen muuhun mitä ihmisessä on käynnissä, esimerkiksi vaikeat tunteet, joita mieli työntää pois kokemuksesta. Ihmisen mieli rakentaa ja puolustaa omaa todellisuuttaan aktiivisesti. Minuudella on jatkuvia, eriasteisia haasteita suhteessa itseensä ja toisiin.

Tätä puolta ihmisestä on tutkittu pitkään lääketieteen parissa, koska vaikea-asteinen minuuden kamppailu liittyy ihmisen mielen terveyteen ja mielen terveyden häiriöihin. Mentalisaatio on kehittynyt tavaksi ymmärtää ihmisen mieltä silloin kun yksilö on omaa ja toisten terveyttä uhkaavissa haasteissa mielensä kanssa. Samat lainalaisuudet ja selitysmallit näyttävät toimivan terveiden ihmisten arkisissa haasteissa parisuhteessa, työpaikalla ja terveyden edistämisessä.

Mentalisaatio ei tee ihmisestä jotain tietynlaista, esimerkiksi empaattista. Empatia on yksi ratkaisu vuorovaikutushaasteisiin ja mielen käytön tapa, jonka osuuden lisäämisestä vuorovaikutuksessa on paljon hyötyä. Empatia ei kuitenkaan, kuten ei mikään muukaan yksittäinen mielen käytön tapa, tunne tai ajatus – ole yleispätevä ratkaisu vuorovaikutuksen haasteisiin. Empatia voi usein olla väärä ratkaisu, aivan kuten esimerkiksi rationalisointi.

Olennaista on tunnistaa, mitkä oman mielen rajoitteet vaikuttavat kokemuksiini ja tapaani toimia vuorovaikutuksessa. Olla enemmän perillä mielen toiminnasta vuorovaikutuksessa, oman mielen ja toisten mielen. Olennaista on ottaa tätä tietoa mukaan, osaksi vuorovaikutusta.

Vuorovaikutus on ihmiselle luontaista, helppoa ja palkitsevaa – parhaimmillaan. Ihmiset toimivat tehokkaasti ja luovasti yhdessä silloin kun tilanteessa vallitsee luottamus, arvostus ja jokainen tuntee olonsa turvalliseksi. Toisaalta, vuorovaikutus ja yhteistyö ajautuu yhtä helposti haasteisiin. Luottamus, arvostus ja turvallisuus rapautuvat helposti. Miksi?

Mentalisaatio on ihmisen mielen hyvinvoinnin ja terveyden parissa toimivien ammattilaisten käsitteellinen työrukkanen. Sen lähtökohta on näkemys ihmisestä ensisijaisesti kokevana ja kokemuksestaan käsin vuorovaikuttavana olentona. Mentalisaation ytimessä on kyky olla kontaktissa sinuna olemisen kokemukseen – ei ensisijaisesti siksi, että olet paremmin perillä siitä miltä tuntuu olla sinä, vaan siksi, että se miltä tuntuu olla sinä vaikuttaa siihen miltä sinun kanssasi tuntuu olla.

Ihmisenkaltaiselle hypersosiaaliselle eläimelle on välttämätöntä olla suhteessa, osa yhteisöä, kuulua ihmisten välisten yhteyksien verkostoon. Olemme enemmän kollektiivisia kuin yksilöllisiä eläimiä.

Meillä kaikilla on erilaisia kontakteja ja suhteita toisiin ihmisiin. Ensisijainen suhde meillä kuitenkin on omaan kokemukseemme, itseemme. Tämä suhde määrittää sen miltä tuntuu olla sinä ja erityisesti se värittää tapasi olla suhteissa toisiin ihmisiin.

Mentalisaatio tarkoittaa sitä millä tavoin ihminen on perillä suhteesta itseensä ja toisiin niissä hetkissä ja tilanteissa, joissa kulloinkin on suhteissa ja vuorovaikutuksissa toisiin. Millainen suhde minulla on itseeni, mitä minun mielessäni on ja miten tämä vaikuttaa tapaani olla kontaktissa toisiin?

Mentalisaatio ei ole vaikutuksiltaan aina yksiselitteinen tai ilmeinen, mutta sen puuttumisen vaikutukset yksilöihin ja yhteisöihin ovat selvät. Samoin sen roolin lisäämisen vaikutukset yksilöiden ja yhteisöjen toimintaan ovat selviä. Mentalisaatiota on ymmärrys ihmisen toiminnan kokemuksellisista syistä, seurauksista ja rajoitteista, sekä kyky ottaa nämä puheeksi, tehdä ne näkyväksi, ottaa osaksi vuorovaikutusta.

Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sign up
LOGIN