Myös Alkon henkilöstöllä on käytössään Academy of Brainin verkkovalmennukset. Valmennukset on sulautettu osaksi Alkon omaa verkko-oppimisympäristöä.
Alkon koulutuskoordinaattori Selma Wennonen kertoo, että aktiivisimpaan käyttöön laajasta valmennusvalikoimasta ovat päässeet lyhyet valmennukset, eli quick fix -valmennussisällöt. Nämä sisällöt ovat kestoltaan 5-15 minuuttia, joten ne on mahdollista suorittaa työpäivän lomassa.
– Alkon oman palvelu- ja tuotekoulutuksen valmennukset ovat työntekijöidemme aktiivisessa käytössä. Niiden vastapainona toimivat hyvin Academy of Brainin lyhyet verkkovalmennukset, joihin ei mene kerralla paljon aikaa.
Academy of Brainin valmennukset ovat vapaasti työajalla tehtäviä. Wennonen arvioi, että jos tulevaisuudessa näille koulutuksille saadaan määriteltyä omaa, erillistä työaikaa, olisi koulutusten hyöty vielä nykyistä suurempi. Wennonen kertoo, että Alkon uuden oppimisympäristön myötä myös Academy of Brainin valmennusten käyttöaste on kasvanut.
Wennosen mukaan Academy of Brainin valmennuspalvelu vastaa oppimistarpeisiin niin yksilö-, tiimi- kuin esihenkilötasolla. Käytännön tehtävät ja case-esimerkit tukevat ja valmistavat hyvin myös tulevaisuuden työelämään.
Tutustu Academy of Brain sisältökatalogiin
sisältökatalogi– Academy of Brain, the science of Soft Skills learning