Tulevaisuuskestävä organisaatio, sen henkilöstön tärkeimmät taidot ja miten HR mahdollistaa niiden kehittämisen? - Academy of Brain
KIRJAUDU SISÄÄN
Lataa Sisältökatalogi

EN   FI

Organisaatioiden ylimmän johdon osaamisen vaatimukset ovat olleet muutoksessa jo pitkän aikaa. Tästä esimerkkinä HBR:n julkaisema artikkeli, jossa listataan ylimmältä johdolta vaadittavia ominaisuuksia työpaikkailmoituksissa. Vaatimukset painottavat vuosi vuodelta enemmän sosiaalisia taitoja ja vuosi vuodelta vähemmän asiantuntijuutta.

Sama suuntaus nähdään Gartnerin raportissa 9 Future of Work Trends Post Covid-19. Yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä raportissa nostetaan yhteistyösuhteiden kehittäminen, koska satunnaisia kohtaamisia on vähemmän ja henkilöstö kokee enemmän ulkopuolisuutta. Tämä vaatii aktiivista ja suunnitelmallista toimintaa esihenkilöiltä, jotta työntekijöiden kokemus työnantajasta paranee ja työntekijöiden vaihtuvuus saadaan pidettyä pienempänä.

Sosiaaliset taidot eivät tietenkään rajoitu vain esihenkilöihin ja johtoon, vaan läpäisevät koko organisaation. Koko henkilöstöllä pitää olla yhä paremmat valmiudet keskustella keskenään työstä ja sen tekemisestä roolista ja asemasta riippumatta.

Ihmistaidot ovat paitsi yksilön työtä edistäviä taitoja, niin erityisesti koko yhteisön menestyksen katalyytti, joka aktivoidaan yhteisellä keskustelulla taitojen tilasta ja soveltamisesta juuri meillä.

Year Established
Products
Team Size
Clients

Miten näitä taitoja voidaan kehittää ja mitä se edellyttää organisaatiolta?


Organisaatiolaajuisten ihmistaitojen tehokas kehittäminen vaatii kolmea asiaa.

  1. Helppokäyttöistä oppimisympäristöä

  2. Laadukkaita ja relevantteja oppimissisältöjä

  3. Oppimisen kulttuuria, joka tukee kehittymistä ja merkityksellisiä keskusteluja

Näistä ensimmäiset kaksi ovat kohtuullisen helppoja ostaa ulkopuolelta. Hyvän oppimisen kulttuurin kehittäminen sen sijaan vaatii organisaatiolta omistautumista, aikaa ja kärsivällisyyttä. Kaikki tietävät, että toimintatavat eivät muutu sormia napsauttamalla, vaan muutos vaatii aikaa ja paljon viestintää.

Lisäksi taitojen kehittämisen tulee olla vaikuttavaa. Miten varmistetaan, että henkilöstö oppii ja käyttää opittuja taitoja työssään?

Vaikuttava ihmistaitojen kehittäminen edellyttää kytkentää yrityksen strategiaan sekä tehokasta “ilmiöittävää” sisäistä markkinointia ja viestintää. Tämän jälkeen jokaisella täytyy olla aikaa opiskella itsenäisesti (työajalla). Itsenäinen opiskelu kannattaa jaksottaa pieniin palasiin. Pienille opintopalasille on myös helpompi löytää paikka kalentereista.

Tämä luo välttämättömät edellytykset vaikuttavuudelle. Vaikuttavuuden ratkaisee se, onko jokaisella mahdollisuus käydä merkityksellistä keskustelua opituista asioista ja niiden soveltamisesta omassa työssä, tiimissä ja laajemmin koko työyhteisössä?

Ihmistaitojen oppimisessa yhteisellä keskustelulla on aivan keskeinen rooli opitun syventämisessä sekä yhteisen ymmärryksen luomisessa. Yhteiset keskustelut myös luovat deadlineja, jotka taas rytmittävät ja tehostavat oppimista. Tutkimusten mukaan parhaan oppimistuloksen saa, kun yhdessä keskustellaan säännöllisesti.

Luo siis strateginen syy ihmistaitojen oppimiselle, viesti taitojen oppimisen merkityksestä ja tavoista innostavasti, monissa kanavissa ja pitkäjänteisesti, rakenna toimintamallit yhteisille keskusteluille ja ole pitkäjänteinen muutosten seurannassa.

Näillä ohjeilla luodaan organisaatiosta tulevaisuuskestävä.


Toni Toivanen

Academy of Brain
CEO

Sisältöjä yhteisiin toimistohetkiin

Lataa Sisältökatalogi
Academy of Brain - NPS

Kiitos luottamuksesta!

vuoden 2021 NPS-suositteluindeksimme oli 71!

Asiakkaidemme onnistuminen on meille tärkeää, ja siksi mittaammekin asiakastyytyväisyyttämme säännöllisesti. Seuraamme asiakastyytyväisyyttä ja asiakastyytyväisyyden kehittymistä Net Promoter Score -suositusidenksillä (NPS). Vuoden 2020 NPS indeksi oli 71 ja vuonna 2021 onnistuimme pitämään asiakkaat yhtä tyytyväisenä saaden tuloksesi taas erittäin hyvän – 71! Verrokkiyritysten NPS oli viime vuonna 37, joten Academy of Brain sijoittuu vertailussa parhaiden yhtiöiden joukkoon.

Tilaa tunnukset
KIRJAUDU