Veikkaus hyödynsi poikkeusajan henkilöstön kehittämiseen - Academy of Brain
Sign up
Academy of Brain - Ajanhallinta

Veikkaus rakensi keväällä 2020 henkilöstölleen virtuaalisen opintotarjooman. Asiakasrajapinnassa toimiville työntekijöille muovattiin opiskelusta työtehtävä pelisalien sulkeutuessa pandemian takia. Omien verkko-oppimissisältöjen lisäksi Veikkauksen oppimisympäristöön sulautettiin myös Academy of Brainin koko valmennustarjonta. Lokakuuhun mennessä kurssisuorituksia oli kertynyt huikeat 50 000. Jututimme Crista Hirvilammia ja Jenni Ahlbladia Veikkauksen osaamisen ja yrityskulttuurin kehittämisen tiimistä.

Veikkaus haluaa kehittää henkilöstönsä tulevaisuuden työelämätaitoja ja muutoskyvykkyyttä. Yhteisöllisen verkko-oppimisen kehittäminen oli suunnitelmissa muutenkin, mutta keväällä alkanut poikkeusaika sai kaiken tapahtumaan pikakelauksella. Pelipaikkojen sulkeutuessa kevään pandemiatilanteessa Veikkaus päätti keskittyä osaamisen kehittämiseen verkko-opintojen ja yhteisöllisen opiskelun avulla.

– Oli mahtavaa, että eri puolilla Suomea, erilaisissa toiminnoissa työskentelevät, pääsivät yhdessä verkko-opintojen pariin todella monipuolisen tarjooman äärelle. Keväällä käynnistyikin oikea oppimisen hyökyaalto, Jenni Ahlblad kertoo.

Veikkaus on inspiroiva malliesimerkki siitä, miten poikkeustilanteen voi käyttää mahdollisuuksien mukaan henkilöstön kehittämiseen, ja luoda organisaatiolle uutta oppimiskulttuuria. Virtuaalisia oppimissisältöjä oli tarjolla jo ennen pandemiatilannetta, mutta sen myötä otettiin valtava harppaus kohti yhteisöllistä verkko-oppimista.

– Tuotimme keväällä itse uusia, strategian kannalta keskeisiä verkko-oppimisen sisältöjä. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että koostimme alustalle laajan opintotarjonnan talon ulkopuolelta. Valitsimme mukaan Academy of Brainin valmennukset, koska ne ovat erittäin ajankohtaisia, ja vahvistavat myös tulevaisuuden työelämätaitoja, Ahlblad sanoo.

Toimiva sikermä helpotti digiloikkaa


Veikkaus toteutti poikkeusajan kynnyksellä nopean ja tehokkaan palvelumuotoilun: tärkeimmät oppimistarpeet kahmittiin esille, ja verkko-oppimisympäristöön koottiin tilanteeseen sopiva kokonaisuus. Tarjolla on omien ja Academy of Brainin valmennusten lisäksi myös huolella valittuja artikkeleita, sekä muiden yhteistyökumppanien tuottamia oppimissisältöjä. Kokonaisuus rakentui alkukartoituksen jälkeen nopeasti, vain kahdessa viikossa.

 

– Pyrimme vastaamaan nopeasti tapahtuneen digiloikan herättämiin tarpeisiin. Yhtäkkiä henkilöstön oli osattava vetää virtuaalikokouksia, fasilitoida verkossa ja johtaa omia tiimejä etäympäristössä. Se oli tilanne, jossa tarvittavat taidot oli saatava nopeasti kuntoon, Crista Hirvilammi sanoo.

Todellinen oppimisen vuosi


Oppimisesta ja sen teemoista haluttiin tehdä Veikkauksen henkilöstölle ilmiö rakentamalla virtuaaliseen oppimisympäristöön opintopolkuja ja liittämällä niiden yhteyteen yhteisöllistä aktivointia. Yksi esimerkki on keväällä toteutettu Opintotarjonnan välipalat -livestudio, joita toteutettiin viikon tai kahden välein.

– Hyödynsimme studiossa keynote-puhujia, ja myös Veikkauksen omat asiantuntijat olivat esillä kertomassa omasta oppimismatkastaan. Tämä lisäsi osaltaan yhteisöllisyyttä kevään poikkeuksellisessa tilanteessa, Ahlblad kertoo.

Pelisalien avautuessa uudelleen Veikkauksen henkilöstö oli suorittanut jo huikeat 30 000 verkkovalmennussisältöä. Loppuvuoden aikana määrä on vielä kaksinkertaistunut, vaikka oppiminen on tapahtunut muiden tehtävien ohessa. Hirvilammi ja Ahlblad toteavat yhdessä, että Veikkauksen henkilöstö on ottanut yhteisöllisen verkko-oppimisen hienosti omakseen.

– Nämä luvut kuvastavat Veikkauksen henkilöstön todellista oppimisen vuotta, ja uudenlainen oppimisen kulttuuri vaikuttaa tulleen jäädäkseen. Olemme myös saaneet paljon spontaania kiitosta tästä mahdollisuudesta. Ihmiset ovat kokeneet ylpeyttä omasta tilanteestaan ja työnantajastaan, he iloitsevat.

Uusia opintopolkuja pitkin myös vuonna 2021


Ahlblad ja Hirvilammi kertovat, että yhteistyö Academy of Brainin kanssa on sujunut todella hyvin. Academy of Brain kuulostelee aktiivisesti Veikkauksen ajankohtaisia tarpeita ja auttaa rakentamaan valmennusvalikoimastaan juuri Veikkauksen henkilökunnalle hyödyllisiä opintokokonaisuuksia.

– Academy of Brainin valmennustarjonta on erittäin hyvin ajassa, ja katsoo myös tulevaan. Siellä ollaan todella hereillä – pohtimamme asiat ovat yleensä jo tuotannossa ennen kuin ehdimme sanoa niitä ääneen. Heidän tuottamiensa webinaarien tarjonta on myös loistava lisä verkko-oppimisen kokonaisuuteen, Ahlblad toteaa.

Ensi vuonna Veikkaus haluaa tarjota henkilöstölleen lisää työkaluja yksilön oman työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Samalla panostetaan myös esimiesten osaamiseen työhyvinvoinnin tukijana.

– Lisäksi rakennamme Academy of Brainin kanssa opintopolut ainakin palautekulttuuriin ja fasilitointiin liittyen. Syvennämme myös valmentavan johtamisen teemaa uusilla oppimissisällöillä, Hirvilammi kertoo.

Crista Hirvilammi (vasemmalla) ja Jenni Ahlblad Veikkauksen osaamisen ja yrityskulttuurin kehittämisen tiimistä iloitsevat, että Veikkauksen henkilöstö on ottanut verkko-oppimisen omakseen. He kertovat, että pandemiatilanteen myötä Veikkaus otti valtavan harppauksen kohti yhteisöllistä verkko-oppimista.

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää?

Varaa 15 min. verkkotapaaminen

Vuoden 2022 NPS-suositteluindeksimme oli 71!

Asiakkaidemme onnistuminen on meille sydämen asia, siksi mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti mittaamalla NPS-lukuamme. Viimeisin lukumme oli 71 ja voimmekin ylpeänä voimme todeta, että sijoitumme parhaiden joukkoon! Haluamme jatkaa tätä tiellä eteenpäin ja kehittää toimintaamme yhä paremmaksi, joten toivomme, että jatkossakin kuulemme palautettanne, toiveitanne ja kehitysehdotuksianne.

Sign up
LOGIN