AoB Oppii -konsepti vie yhteisöllisen oppimisen käytäntöön - Academy of Brain
Varaa demo
Lataa Sisältökatalogi

Lanseerasimme alkuvuodesta AoB Oppii -konseptin, jonka myötä Academy of Brainin henkilöstö kokeilee yhteisöllisen oppimisen eri tapoja ja käytäntöjä. Academy of Brainin Customer success manager Iines Vuorjoki fasilitoi ensimmäisen kierroksen: hän johdatti Academy of Brainin tiimin kuukaudessa Onnistu fasilitoinnissa -verkkovalmennuksen läpi.

Vuorjoki kertoo, että AoB Oppii -konseptin idea löytyi keskusteluista, joissa pohdittiin yhdessä oppimista, ja siihen liittyviä asiakkaiden haasteita. Academy of Brainin henkilöstö halusi opiskella yhdessä ja kehittää omia työtapojaan. Aikaa yhteiselle opiskelulle ei ollut aiemmin aikataulutettu. 

– Asiakkaatkin painivat usein aikataulupaineiden kanssa: aikaa oppimiselle ei tunnu löytyvän, ennen kuin sitä erikseen järjestää. Ajatus tälle konseptille lähti nimenomaan siitä, että halusimme tunnistaa asiakkaiden oppimiseen liittyviä ongelmia paremmin, ja tarjota niihin tukea. Tarkoituksena on astua valmennusten käyttäjän, HR-henkilön ja fasilitaattorin saappaisiin, Vuorjoki selittää. 

AoB Oppii -konseptin tavoitteena on löytää uusia tapoja opiskella ja syventää oppimista, sekä edistää organisaation oppimiskulttuuria niin, että oppiminen toteutetaan kestävällä tavalla. Tämä tuo yritykselle myös kilpailuetua, koska henkilöstö oppii proaktiivisesti tulevat haasteet ennakoiden. 

Konseptin tavoitteena on siis laadukas ja tehokas oppiminen, joka tuntuu henkilöstöstä mielekkäältä, eikä rasita heitä liikaa. Samalla kartoitetaan erilaisia mahdollisuuksia oppia niin yhdessä kuin yksin. Tätä tietoa hyödynnetään eteenpäin asiakkaille: Academy of Brain jakaa parhaita käytäntöjä verkkovalmennusten käyttäjille. 

Itsenäisiä oppimishetkiä ja yhteistä keskustelua


Vuorjoki lanseerasi tammikuussa kuukauden mittaisen AoB Oppii -pilotin, joka sai henkilöstön keskuudessa innostuneen vastaanoton. Vuorjoki suunnitteli konseptin niin, että jokainen pystyisi löytämään työviikosta hitusen aikaa yhteiselle opiskelulle. Kokonaisuus suunniteltiin kepeäksi, jotta kynnys lähteä mukaan olisi mahdollisimman matala. 

Opittavaksi sisällöksi valikoitui yhteistyössä Grape Peoplen kanssa toteutettu Onnistu fasilitoinnissa -valmennus. Vuorjoki käynnisti pilotin tiimin viikkopalaverissa. 

– Kerroin konseptin tärkeimmät asiat, ja samalla kartoitin kyselyn avulla henkilöstöä kiinnostavia teemoja ja työskentelytapoja. Tämän jälkeen kerroin tiimille ensimmäisen kokonaisuuden aikataulun ja tärkeimmät yksityiskohdat, hän kertoo. 

Oppiminen toteutettiin yhdistämällä itsenäistä opiskelua ja yhteistä keskustelua. Vuorjoki pyysi jokaista varaamaan vartin viikossa valmennussisältöjen itsenäiselle läpikäynnille. Yhteinen opiskelu taas toteutettiin maanantaisten viikkopalaverien yhteydessä. Lisäksi osallistujia pyydettiin kirjoittamaan omia oivalluksiaan ja ajatuksiaan henkilöstön Slack-kanavalle. 

– Yhteisissä keskusteluissa puhuimme siitä, mitä kukin oli oppinut ja miltä se oli tuntunut. Oma roolini oli olla tuutori, joka muistuttelee katsomaan videoita, jakaa omia oivalluksiaan ja aktivoi keskustelua. Huomasimme pian, että keskustelulle tarvitaan lisää aikaa, joten varasimme sille oman hetken viikkopalaverin jälkeen. 

Joustavaa, kevyttä ja tehokasta


Yhteiset keskusteluhetket olivat Vuorjoen mielestä erittäin antoisia. Aihetta syvennettiin yhdessä, ja etsittiin käytäntöön vietäviä asioita.  

– Oli mielenkiintoista kuulla toisten ajatuksia opitusta sisällöstä. Meillä on hyvä tiimihenki ja keskustelu on aina ollut vapaata ja antoisaa. Fasilitaattorin rooli oli siis helppo. Jos yhdessä oppiva ryhmä ei tunne toisiaan hyvin, voi fasilitaattorilla olla merkittävämpi rooli keskustelun aktivoijana, hän pohtii. 

Vuorjoki kertoo, että kun opiskelu oli aikataulutettu osaksi työviikkoa, tuo aika tuli myös lähes aina käytettyä opiskellen. Hän painottaa, että konsepti mahdollistaa myös joustavuuden. 

– Ei haittaa, jos esimerkiksi yksi itsenäisen opiskelun osio jää välistä, vaan yhteiseen keskusteluun voi silti osallistua, ja lukea muiden ajatuksia Slackin kautta. 

Vuorjoki keräsi osallistujilta viikoittain anonyymia palautetta kysyen esimerkiksi, minkä verran opiskeluun meni aikaa, mikä oppimistavassa tuntui hyvältä, ja mitä kukin kehittäisi tai muuttaisi. Palaute oli todella positiivista. Se, että oppiminen koostui pienistä paloista, tuntui monesta kevyeltä ja tehokkaalta tavalta oppia. Yhteinen keskustelu syvensi opittavaa sisältöä, ja toi uusia näkökulmia omaan ajatteluun. 

– Myös oma kokemukseni oli loistava me selkeästi onnistuimme yhdessä. Löysimme yhteisen opiskelun kautta myös paljon ideoita käytäntöön vietäväksi: esimerkiksi hyvän menetelmän hyödynnettäväksi ideointi-workshopeissa ja tukea keskustelukäytäntöihin, Vuorjoki iloitsee. 

Yhdessä oppiminen pysyväksi osaksi työarkea

Hyvien kokemusten siivittämänä Academy of Brainin henkilöstö jatkaa yhteisöllistä oppimista osana työtään. Seuraava oppimiskokonaisuus on jo käynnissä, aiheena Kasvun mindset -valmennus. Tässä kokonaisuudessa kokeillaan vaihtuvaa fasilitaattoria: Vuorjoki käynnisti opiskelun ja fasilitoi valmennuksen ensimmäisen luvun. Sen jälkeen fasilitaattoria vaihdetaan viikoittain.  

– Tämä on ollut hauska ja toimiva ratkaisu: on kiva nähdä miten erilaisia fasilitointityylejä ja ajatuksia työkavereilla on. Olen myös innoissani siitä että olen päässyt vaihteeksi kokeilemaan konseptia oppijan näkökulmasta. On myös mielenkiintoista käsitellä hieman henkilökohtaisempaa aihetta, jossa pitää pureutua omiin ajatuksiin syvemmälle. 

Vuorjoen tavoitteena on, että yhdessä oppiminen olisi jatkossakin osa Academy of Brainin yritystä ja kulttuuria. Kasvun mindset-valmennuksen myötä tunnistettiin jo seuraava kokonaisuus, jota lähteä kehittämään yhdessä oppimisen keinoin. 

On mielenkiintoista ja antoisaa kokeilla erilaisia teemoja, yhdessä oppimisen toimintatapoja ja myös muiden toteuttamia oppimissisältöjä, hän sanoo. 

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää?

Varaa 15 min. verkkotapaaminen
Tilaa tunnukset
KIRJAUDU